Viihdettä
Blogi – sunnuntaina 23. elokuuta 2009 klo 12.30 – kirjoittanut Kaisa
Viikon piristys on torstaina, kun neloselta tulee Criminal Minds ja 90210. Criminal Minds käsittelee rankkoja aiheita, mutta jokainen jakso päättyy siihen, asia saadaan jollain tavalla ratkaistua. Sääli vain, että kohta taas Lost tai joku muu syrjäyttää sen.
90210 on sitten kevyempää kamaa. Tämä uusi versio on ainakin toistaiseksi ollut parempi kuin edeltäjänsä Beverly Hills 90210, jota tuli nuorena katsottua. Asiat etenevät nopealla tahdilla, eikä mihinkään jäädä junnaamaan turhan pitkäksi aikaa.
Kaikkien aikojen paras kotimainen sarja on Hovimäki, josta viimeisin osuus on näytetty uusintana kesän aikana. Odottelen, että saisin DVD:inä hyllyyni kaikki tuotantokaudet.
Muistaako joku muuten Tripodien aika -nimistä tv-sarjaa? Sitä esitettiin joskun 80-luvulla. Olisi hauska nähdä se uudestaan. Aika moni muu aina Ritari Ässää ja Lemmenlaivaa myöten on nähty jo uudestaan.
Viimeisin katsomani elokuva oli todella hyvä hollantilaisten tekemän Black Book. Se kertoo toisen maailmansodan loppuvaiheista ja hollannin vastarintaliikkeestä.
Kaikkien aikojen parhaat elokuvat ovat silti Notting Hill sekä Tähtien sodan alkuperäiset, erityisesti Jedin paluu.
